On aika rikkoa
hiljaisuus. Aloitin leivänhankkimisperiodin eli palasin palkkatyöhön. Mutta
ennen sitä lähetin luettavaa ohjaajalleni, jotta saisin palautetta. Halusin
valistuneen arvion siitä, missä olen menossa ja onko suunta oikea.
Kommentteja
odotellessani pohdin palautteen olemusta.
Leipätyössä annan
palautetta omille opiskelijoilleni, ja parille aikuiskasvatuksen opiskelijaryhmälle
jopa yritän avata palautteen merkitystä oppimisessa. Vuosien varrella olen monesti
törmännyt siihen, että opiskelijoiden mielestä palautetta ei saa koskaan
tarpeeksi. Yllättävän monet myös odottavat, että heitä ruoskittaisiin kunnolla.
Se vasta olisi kunnon palautetta. Kerrankin joku uskaltaa, kiitellään on
palaute kovasta kriittisestä palautteesta.
Oppimisen
näkökulmasta se ei taida mennä ihan niin. Ei, vaikka vanha kansa tietää, että
ei haukku haavaa tee. Luulen, että opiskelijoiden negatiivisen palautteen
kaipuussa on kyse pitkälti siitä, että aiemmin ei ole saatu palautetta, ei
ainakaan kunnollista palautetta. Numeroarviointi ei ole palautetta.
Oppimisen kannalta
palaute on ensiarvoisen tärkeää. Positiivinen palaute on olennainen rakennusaine
myös tyytyväisessä parisuhteessa.
Ei se haukku saa konkreettisesti
verta vuotamaan, mutta kyllä se viiltää ja satuttaa. Ja jää jonnekin mielen
sopukoihin, vaikka sen syrjään työntäisikin. Toki ihmiset ovat erilaisia,
toiset herkempiä ja toiset kestävämpää tekoa. Jatkuva negatiivinen palaute kyllä
murentaa vahvemmankin itsetuntoa.
BBC:n
pitkäaikainen kouluttaja ja aikuiskasvattaja Jenny Rogers erottaa palautteen ja
kritiikin tavalla, jota olisi hyvä pohtia myös tavallisessa arjessa. Niin
koulussa kuin kotonakin.
Rogersin mukaan palaute tähtää tulevaisuuteen ja on
tarkoitettu parantamaan suoritusta positiivisella tavalla. Se on maltillista,
täsmällistä, perustuu tosiasioihin ja kohdistuu tekoihin. Palaute on myös
kaksisuuntaista ja pyrkii houkuttelemaan esiin oppijan mielipiteitä.
Kritiikki sen sijaan katsoo taaksepäin ja on tapa purkaa
kiukkua ja pettymystä. Se on vihamielistä, kärkevää, väheksyvää ja
tunnepitoista ja kohdistuu ihmiseen. Kritiikille on ominaista yksisuuntaisuus
sekä epämääräisyys, yleispätevyys ja ilmaukset kuten ”aina” tai ”ei koskaan”.
Arkiriidoissa puukko uppoaa paljon syvemmälle sieluun ja muistiin, kun ohittaa
teot ja kritisoi ihmistä: Aina
sä oot tuollainen! Etkö sä ikinä opi? Sä et koskaan.. Miksi sun taas pitää…
Ilman palautetta oppijan on vaikea kehittyä. Erityisesti
palautteen laadulla on merkitystä, sillä varsinkin aikuisten motivaatio
lopahtaa, jos suoritus ei parane. Oikeanlaisen palautteen antaminen on
oppimisen kannalta oleellisen tärkeää. Se kannusta yrittämään enemmän.
Rakentavassa palautteessa kerrotaan onnistumisen tai
epäonnistumisen syyt, arvioidaan tekoja, ei ihmistä. Negatiivinen kritiikki puolestaan
tekee meidät epävarmoiksi ja saa epäilemään itseämme. Kiitos sen sijaan saa meidät
varmoiksi ja luottavaisiksi.
Avioparien viestintää tutkinut John Gottman väittää
pystyvänsä viisi minuuttia riitelevää paria seurattuaan sanomaan, päätyykö
suhde eroon vai ei. Kyse on siitä, onko käyttäytyminen negatiivista vai
positiivista. Sellaisella parilla on tulevaisuutta, joka riidellessäänkin
pystyy hillitsemään tuhoisaa toisen kritisoimista.
Parisuhteessa ei yleensä ole pula palautteen määrästä, sen
sijaan sen laatuun pitäisi kiinnittää enemmän huomiota. Koulumaailmassa ongelma
on palautteen niukkuus.
Jotta palaute jäisi mieleen, se tulisi saada mahdollisimman
pian ja sen pitäisi perustua dialogiin.
Kovin yleistä on kirjallinen palaute, ja se ei ole
keskustelua. Sähköpostissa sentään voidaan vaihtaa viestejä, jos palautteen
saanut uskaltaa kysyä tai kyseenalaistaa saamaansa palautetta. Parasta olisi
kuitenkin palautekeskustelu, jossa myös palautteen antajalla on mahdollisuus
oppia.
Niin se oma palautteeni, jota odottelin.
