Työpaikan
vaihtaminen on aina iso tapahtuma. Se voi olla jopa elämän käännekohta. Kun vaihdon
tekee vapaaehtoisesti omasta halustaan, on koetun reflektoiminen helpompaa. Jos
päällä olisi ajolähtö, saattaisivat monet asiat jäädä selvittämättä ja tulla
peitetyksi katkeruuden matolla, jota sitten joutuisimme raahaamaan mukanamme.
Lähtijä on tehnyt surutyötä
jo pitkään, ennen kuin tieto uudesta paikasta on varmistunut. Prosessointi
alkaa siitä, kun mieleen juurtuu ajatus mahdollisesta uuden työn hakemisesta.
Tuskin kukaan hakee työtä sen vuoksi, ettei sitä saisi. Hakemuksen jättämisen
jälkeen on vaikeaa olla etenemättä asioiden edelle, odottaa vain viileästi ja
katsoa kuinka käy. Tietenkin sitä kuvittelee, mitä tapahtuu, jos onni
potkaisisi. Mikä muuttuisi ja miten?
Muutamalle työtoverille
uskoutuu asiasta jo hakuvaiheessa, loput saavat tiedon, kun lähtö varmistuu.
Vaihtoa voi
selittää sekä olevalla että tulevalla. Nykyinen työ työntää luotaan ja tuleva
vetää puoleensa. Syitä on kuitenkin yleensä paljon ja selitykset rakentuvat
aina tilanteen mukaan. Ehkä osa on niistä hieman keksittyjäkin tai ainakin
väritettyjä, jotta oma mielenrauha säilyisi. Kaikkea ei myöskään kerrota, jotta
mielet eivät pahoittuisi.
Ensimmäiseksi työpaikalla
kiinnittää huomiota siihen, kuinka ihmiset reagoivat tietoon lähdöstä. Suurin
osa onnittelee uudesta ja suree eroa samaan aikaan. Eniten kuitenkin miettii niitä,
jotka eivät reagoi oikein mitenkään tai alkavat suhtautua kuin kuolleeseen,
haamuun. Tuntuu kuin olisi pettänyt porukan. Niinhän sitä tietenkin onkin, kun
vaihtaa työyhteisön toiseksi. Lähtevästä ei ole enää hyötyä, häneen ei kannata
haaskata energiaa.
Tutuksi tullut
yhteisö pitää kuitenkin otteessaan. Ristiriitaiset tunteet seilaavat
pääkopassa: onko valinta oikea? Irtisanoutumisen sijasta napanuoraa venyttää
vielä koeajan pituisella virkavapaalla. Jos jokin menisi pielen, olisi
mahdollisuus palata. Täysin varmaa kuitenkin on, ettei paluuta ei ole.
Ajatukset alkavat pikku
hiljaa olla yhä enemmän uudessa työssä. Vaihto tarjoaa aina mahdollisuuden
uuden oppimiseen, kasvamiseen ja identiteetin tarkasteluun. Eräänlaiseen
uudestisyntymiseen.
Lähtö ritualisoidaan
virallisilla ja epävirallisilla läksiäisillä. Kiitellään puolin ja toisin, kohotellaan
maljoja ja syödään kakkua.
Kun lähtee omasta
halustaan, on mielessä velka ja kiitollisuus. Paljon on saanut, eikä sitä
muistele, kuinka paljon on antanut. Sen vuoksi haluaa myös testamentata joitain
mielestään fiksuja ja kehittämiseen tähtääviä ajatuksia kiitokseksi yhteisestä
taipaleesta. Ehkä työtoverit muistavat hieman pidempään. Vaan miksi he niin
tekisivät, kun itsekin suuntaa katseen tulevaan.
Matka jatkuu.
Jokainen otettu askel jättää meihin jälkensä ja ohjaa jollain tavalla
kulkuamme. Sitä paremmin osaamme kuitenkin kulkea eteenpäin mitä paremmin
olemme selvillä tulosuunnastamme. Jos maton alle on kasattu asioita, saattaa
siihen kupruun kompastua uudessa työssä. Oppiminen ei tapahdu itsestään, ei
ilman koetun reflektointia. Paikat kannatta siivota lähtiessä.
