Tunnekuohut estävät aitoa vuoropuhelua

Epäonnistumiset työelämässä ja yksityiselämässä johtuvat siitä, että emme onnistu puhumaan ja ajattelemaan yhdessä. Emme etenkään kriittisinä hetkinä. Näin väittää William Isaacs kirjassaan Dialogi ja yhdessä ajattelemisen taito. Hän penääkin työelämään dialogia – keskustelun, vuoropuhelun ja yhdessä ajattelemisen taitoa.

Kyvyttömyys dialogiin, aitoon vuoropuheluun, näkyy juuri nyt yhteiskunnassamme. Varsinkin sosiaalisessa mediassa huudetaan, ei kuunnella. Julistetaan omaa käsitystä, eikä yritetä ymmärtää siitä poikkeavia näkemyksiä.

Samalla tavalla parisuhteessa voidaan harrastaa alistavaa yksisuuntaista viestintää. Jos kuulluksi ja ymmärretyksi tuleminen jää haaveeksi, ei voi tuntea myöskään olevansa hyväksytty sellaisena kuin on. Silloin puuttuu paljon.  Liian paljon.

Koululaitos opettaa meille edelleen väittelytaitoja, mutta ei niinkään dialogia. Väittelyssä ja tavallisessa keskustelussakin on tavoitteena yksi oikea ratkaisu ja kilpaillaan siitä, kenen näkemys voittaa. Dialogissa puolestaan pyritään kilpailun ja alistamisen sijaan kuuntelemaan ja ymmärtämään.

Aidossa vuoropuhelussa yhden oikean ratkaisun sijasta tavoitteena on synnyttää uusia näkemyksiä ja nähdä monia ratkaisuja. Yhdessä ajattelemisen avulla saadaan esille kollektiivinen älykkyys, ja samalla vahvistuvat ihmisten väliset sidokset ja sitoutuminen yhteisiin tavoitteisiin.

Pedagogiikassa puhutaan yhteisöllisestä oppimisesta, jossa tietoa rakennetaan yhdessä. Sen nimeen moni vannoo. Yhdessä oppiminen on kuitenkin haasteellista, jos ei ole sisäistänyt dialogisuutta.

Isaacsin mukaan dialogi innostaa ihmisiä oppimaan yhdessä ja toisiltaan, koska siinä haetaan yhteistä kokemusta ja uutta ymmärrystä. Meidän tulisikin oppia luopumaan pyrkimyksestä saada muut ymmärtämään meitä ja lisäämään sen sijaan omaa ymmärrystämme niin itsestämme kuin muistakin.

Dialogi syntyy ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta, ei ulkopuolisen tahon määrittämän säännöstön noudattamisesta. Se on keskustelua, jossa on ydin ja jossa ei valita puolta. Energia suunnataan näkemyseroista johonkin sellaiseen, mitä ei ole vielä olemassakaan. Hyväksynnän sijaan tavoitellaan uutta ymmärrystä, joka muodostaa perustan myöhemmälle ajattelulle ja toiminnalle.  

Dialogiin tarvitaan kykyä kuunnella toista ilman ennakkoasenteita. Kykyä keskittyä kuuntelemaan ja ymmärtämään, mitä toinen sanoo. Tarvitaan myös kunnioitusta ja sen hyväksymistä, että toiselta voi aina oppia jotain. Se ei tarkoita, että pitäisi olla samaa mieltä.

Kärsivällisyyttä tarvitaan siihen, että antaa itselleen aikaa oman mielipiteen muodostumiseen, eikä heti lyö lukkoon käsityksiään. On hyvä tiedostaa oma tietämättömyytensä. Se on etäisyyden ottamista ja uuden näkökulman ennakkoluulotonta hakemista. Dialogissa on tärkeää myös, se että puhuu aidosti omana itsenään, eikä käytä opittuja fraaseja.  On myös uskallettava esittää keskeneräisiä ajatuksia.

Keskustelussa dialogi edellyttää kuuntelutaidon ja itsensä ilmaisemisen taidon lisäksi myös kykyä nähdä laajempia konteksteja ja todellisuuden moninaisuus. Ehkä vaikein ja kuitenkin olennaisin dialogin taito on kyky käsitellä omia tunteitaan. Jos ei tunnista itsessään liikkuvia tunteita, reagoi keskusteluun helposti tunteella ja provosoituu. Se estää kuuntelemista ja ymmärtämistä, eikä edistä rakentavaa keskustelua.

Aitoa vuoropuhelua tarvitaan oppimisessa, työelämässä, kaikissa ihmissuhteissa. Dialogi edellyttää turvallisuutta, joka perustuu arvostukseen, kunnioitukseen ja tasa-arvoisuuteen. Tällä hetkellä tuntuu, että ne ovat erityisen hukassa yhteiskunnallisessa keskustelussa. Jos haluamme oppia ja tarkistaa toimintatapojamme, dialogi on siihen oiva työkalu.

Ja oppimiseen on aikaa koko elämä. 

Jatkuvaa kasvua

Kasvatusfilosofi John Dewey kertoo mainioissa klassikoissaan Democracy and Education (1916) ja Experience and Education (1938), mistä jatkuvassa kasvussa on kyse. Puhe ei todellakaan ole taloustieteestä tai poliitikkojen puheista, joissa soisi kuulevan enemmän pyrkimystä kestävään kehitykseen ja varautumista alenevaan kasvuun.

Pragmaatikko John Deweyn mukaan kaiken kasvun edellytys on ihmisen kyky muuttaa toimintatapojaan. Hän kutsuu tätä plastisuudeksi.

Kasvu syntyy toiminnassa kohdatuista ongelmista ja sitä myös testataan toiminnassa. Kasvu siis edellyttää toimintaa ja vakiintuneiden toimintatapojen muutosta. Kokemukset muovaavat tapojamme. Jokainen kokemus perustuu aiemmille ja vaikuttaa jollain tavalla tuleviin kokemuksiin.

Kasvu näkyy ja toteutuu uusien tapojen vakiintumisena. Mutta jos jokin tapa muuttuu liian jäykäksi tai muuttumattomaksi rutiiniksi, se estää kasvua. Juuri rutinoitumisen vuoksi ihmiselle ominainen plastisuus voi vaarantua ja kehitys pysähtyä.

Kasvun tavoite ei Deweyn mukaan ole sopeutuminen. Jos tulee hyvin toimeen ympäristönsä kanssa, kasvua ei tapahdu, pitää tulla toimeen paremmin ja tehokkaammin. Kasvulla ei ole muuta tavoitetta kuin kasvu itsessään, lisää kasvaminen ja jatkuva oppiminen. Jos vain sopeutuisimme, kehittyminen pysähtyisi.

Kasvaaksemme tarvitsemme ajattelua ja kokemusten reflektointia. Deweyn mukaan ongelmalliset tilanteet synnyttävät ajattelua ja kehitystä. On pohdinnan paikka, kun törmäämme ongelmiin. Juuri nämä toimintamme epämiellyttävät seuraukset voivat muuttaa toimintatapoja eli synnyttävät kasvua.

Erityisesti sellaiset kokemukset ovat kasvattavia, joissa saamme tietoa tekojemme ja niiden aiheuttamien seurausten välisistä suhteista.

Deweyn mukaan tiedollisen kasvatuksen tulee kytkeytyä kiinteästi toimintaan ja todellisiin kokemuksiin. Vain tällöin tieto voi muuttua toiminnaksi. Passiivinen teoreettinen opiskelu kyllä lisää tietoa, mutta kun tieto ei kytkeydy toimintaan, se on ajan haaskausta. Tiedollisen kasvun edistäminen edellyttää ongelmallisten tilanteiden kohtaamista.

Aina kun epäonnistumme tai törmämme vaikeuksiin, pitäisi olla tyytyväinen. Se on kasvun paikka ja mahdollisuus osoittaa luovuutta.

Yksi luovuuden esteistä on epäonnistumisen pelko. Se on myös oppimisen este. Juuri oppimisen näkökulmasta epäonnistumiset ovat merkittäviä oppimisen paikkoja. Niitä ei kannata hukata varman päälle pelaamisella.

Oma valintamme on, juutummeko rutiineihin ja toistamme itseämme vai pyrimmekö muuttamaan toimintatapojamme niin, että tulemme yhä paremmin toimeen ympäristössämme. Haluammeko kasvaa vai emme?