Jatkuvaa kasvua

Kasvatusfilosofi John Dewey kertoo mainioissa klassikoissaan Democracy and Education (1916) ja Experience and Education (1938), mistä jatkuvassa kasvussa on kyse. Puhe ei todellakaan ole taloustieteestä tai poliitikkojen puheista, joissa soisi kuulevan enemmän pyrkimystä kestävään kehitykseen ja varautumista alenevaan kasvuun.

Pragmaatikko John Deweyn mukaan kaiken kasvun edellytys on ihmisen kyky muuttaa toimintatapojaan. Hän kutsuu tätä plastisuudeksi.

Kasvu syntyy toiminnassa kohdatuista ongelmista ja sitä myös testataan toiminnassa. Kasvu siis edellyttää toimintaa ja vakiintuneiden toimintatapojen muutosta. Kokemukset muovaavat tapojamme. Jokainen kokemus perustuu aiemmille ja vaikuttaa jollain tavalla tuleviin kokemuksiin.

Kasvu näkyy ja toteutuu uusien tapojen vakiintumisena. Mutta jos jokin tapa muuttuu liian jäykäksi tai muuttumattomaksi rutiiniksi, se estää kasvua. Juuri rutinoitumisen vuoksi ihmiselle ominainen plastisuus voi vaarantua ja kehitys pysähtyä.

Kasvun tavoite ei Deweyn mukaan ole sopeutuminen. Jos tulee hyvin toimeen ympäristönsä kanssa, kasvua ei tapahdu, pitää tulla toimeen paremmin ja tehokkaammin. Kasvulla ei ole muuta tavoitetta kuin kasvu itsessään, lisää kasvaminen ja jatkuva oppiminen. Jos vain sopeutuisimme, kehittyminen pysähtyisi.

Kasvaaksemme tarvitsemme ajattelua ja kokemusten reflektointia. Deweyn mukaan ongelmalliset tilanteet synnyttävät ajattelua ja kehitystä. On pohdinnan paikka, kun törmäämme ongelmiin. Juuri nämä toimintamme epämiellyttävät seuraukset voivat muuttaa toimintatapoja eli synnyttävät kasvua.

Erityisesti sellaiset kokemukset ovat kasvattavia, joissa saamme tietoa tekojemme ja niiden aiheuttamien seurausten välisistä suhteista.

Deweyn mukaan tiedollisen kasvatuksen tulee kytkeytyä kiinteästi toimintaan ja todellisiin kokemuksiin. Vain tällöin tieto voi muuttua toiminnaksi. Passiivinen teoreettinen opiskelu kyllä lisää tietoa, mutta kun tieto ei kytkeydy toimintaan, se on ajan haaskausta. Tiedollisen kasvun edistäminen edellyttää ongelmallisten tilanteiden kohtaamista.

Aina kun epäonnistumme tai törmämme vaikeuksiin, pitäisi olla tyytyväinen. Se on kasvun paikka ja mahdollisuus osoittaa luovuutta.

Yksi luovuuden esteistä on epäonnistumisen pelko. Se on myös oppimisen este. Juuri oppimisen näkökulmasta epäonnistumiset ovat merkittäviä oppimisen paikkoja. Niitä ei kannata hukata varman päälle pelaamisella.

Oma valintamme on, juutummeko rutiineihin ja toistamme itseämme vai pyrimmekö muuttamaan toimintatapojamme niin, että tulemme yhä paremmin toimeen ympäristössämme. Haluammeko kasvaa vai emme?