Rakastuin tarinaasi (jonka itse kirjoitin)

Meillä jokaisella on narratiivinen identiteetti eli itse rakennettu kertomus siitä, kuka olemme. Tämä kertomus muuttuu ja on eri tilanteissa erilainen. Kirjoitamme elämäämme eli rakennamme identiteettimme jatkuvasti, kun olemme tekemisissä muiden ihmisten ja ympäröivän maailman kanssa.

Meillä on taipumus rakastua ihmisiin, joiden tarinat ovat samanlaisia kuin omamme tai muistuttavat niitä. Näin väittää psykologian prosessori Robert Sternberg kirjassaan Rakkaus on tarina. Etsimme ihmistä, jolla on jaettavana oman tarinamme kaltainen tarina mutta joka täydentää meitä omassa roolissaan tuon tarinan kuluessa.

Kuten hyvässä kirjassa tai näytelmässä myös ihmisten tarinoissa on aukkoja. Täytämme rakkautemme kohteen tarinan aukot sumeilematta toiveillamme ja toivehenkilömme ominaisuuksilla. Kun tutustumme toiseen lähemmin, alamme kertoa hänestä tarinaa, jolla ei välttämättä ole todellisuuden kanssa paljonkaan tekemistä.

Itse asiassa rakastumme tarinaamme tuosta ihmisestä. Näin väittää siis Sternberg, Yalen professori.

Siitäkö on kyse, kun rakastumisvaihetta seuranneessa arjessa toinen alkaakin tuntua vieraalta? Pieleen menneestä tarinankerronnasta?

Arto Pietikäinen puhuu ajatusansoista kirjassaan Joustava mieli parisuhteessa (2014). Yksi ansa on tarinankertojamieli, joka osaa selittää kaikki syyt ja piilossa olevat motiivit toisen käyttäytymiseen. Selitykset ovat kuitenkin vain mielen sanahelinää, johon ei pidä suhtautua totena. Pietikäisen mukaan mielen tarinat tulee tiedostaa ja ajatukset voi jättää omaan arvoonsa tai kokonaan kuuntelematta. Parempi on pyrkiä pitämään suora kosketus omiin kokemuksiin.

Mistä tarinat sitten syntyvät?

Tarinat ovat ihmiselle luontainen tapa jäsentää omaa todellisuuttaan. Tulkitsemme maailmaa jatkuvasti rakentuvana kertomuksena. Identiteettimme on rakentunut tarinoista, joita itse kerromme ja joita toiset kertovat meistä. Lisäksi identiteettiin vaikuttavat tiedostetut tai tiedostamattomat tarinat, jotka toimivat meille malleina.

Rakennamme tarinoita ja muutamme niitä koko ajan. Projisoimme toisiin omia ajatuksiamme ja tuntojamme, ennen kaikkea meihin kertyneitä kokemuksia. Jos menneisyydessä on ollut epäluotettava rakastettu, etsimme helposti merkkejä siitä, onko nykyinen rakastettu luottamuksen arvoinen. Jos taustalla on torjutuksi tulemisen tunne, suhtaudumme siihen herkästi ja tulkitsemme torjunnaksi sellaistakin, mikä ei sitä ole. Koemme uudet tapahtumat vanhojen tarinoiden ehdoilla.

Meillä on myös paine luoda kulttuurisesti hyväksyttäviä tarinoita.

Juhana Torkki puhuu kirjassaan Tarinan valta (2014) arkkityyppisistä tarinoista, joiden avulla tulkitsemme kokemuksiamme. Jokainen tarina on Torkin mukaan yksinkertaistus todellisuudesta: tarinat ja niiden sisältämät arkkityypit pakottavat havaintomme tiettyyn uomaan. Luomamme tarina on siis jonkun toisen käsikirjoittama.

Torkki kirjoittaa, kuinka ihmisen ajattelu sumentuu, kun hän on tärisyttävien tunteiden vallassa.  Kun ihminen on tarinan vallassa, tarinan piirtämä hahmo hehkuu hänelle kuin liekki yössä ja mitä tiukemmin liekkiä tuijottaa, sitä vähemmän erottaa yksityiskohtia muusta maisemasta.  Tarina siirtää uskojansa toisenlaiseen todellisuustilaan, äärimmillään jopa eräänlaiseen transsiin.

Varsinkin väsyneenä voi Torkin mukaan nähdä jotain, mitä maisemassa ei ole ja samalla tehdä liioittelevia tulkintoja. Kaikki mitä näemme, on jotenkin vääristynyttä. Mieli yksinkertaistaa ja pelkistää ja toisaalta yhdistelee elementtejä niin, että kuvaan muodostuu jotain, mitä siinä ei alun perin ole ollut.

Prosessori Sternberg löysi haastatteluissaan 26 erilaisen rakkaustarinan tyyppiä. Hän tosin uskoo niitä olevan vieläkin enemmän. Tässä joitain esimerkkejä: Uhraustarinassa toinen tekee mielihyvin myönnytykset ja toinen hyväksyy sen saa niistä hyödyn. Kauhutarinassa toinen on piinaaja, toinen nöyryytyksen kohde. Taidetarinassa kumppanin ulkoinen olemus on arvostettua. Omakotitarinassa parisuhde on keino saada kaunis talo ja kotoinen elinympäristö. Puutarhatarinassa suhdetta hoidetaan puutarhan tapaan. Liikeyritystarinassa kehitetään yritys, jossa on tarkka työnjako. Keittokirjatarinalla on resepti, joka tarkoin noudatettuna vie parisuhteen menestykseen. Huumoritarinassa on olennaista parisuhteen kepeys.

Jos puolisoilla on eri tarinat, kumpikin katsoo suhdetta sen läpi, eikä ennuste silloin ole häävi. Tarinat voivat tosin muuttua parempaan - mutta myös huonompaan - suuntaan.

Kerrommeko puolisoina suhteestamme samaa tarinaa vai onko kummallakin siitä oma versionsa? Tarinojen erilaisuus voi tulla pitkässäkin parisuhteessa yllätyksenä, kuten psykologi Tony Dunderfeltille ja monelle muulle varoittamatta jätetylle. Oma tarina voi myös tehdä sokeaksi ja kuuroksi. Sternberg muistuttaa, että meillä on paitsi omat tarinamme, myös käsitys siitä, minkä uskomme olevan suhteen yhteinen tarina.

Myös se, mitä lehdistä saamme lukea avioeroista, on tarinointia. Kerromme menneisyydestämme nykyiseen elämäntilanteeseemme sopivan tarinan, muokkaamme ja valikoimme tapahtumia. Syy ei ehkä pohjimmiltaan ole huonomuistisuudessa, kun puhumme erosta eri tavalla vuosien kuluttua kuin eron hetkellä. Ehkä selitys on se, että identiteetit rakentuvat tulevaisuuteen suuntautuvina kertomuksina. Tarinat muuttuvat ja sen myötä tulkinnat. 

Omaa tarinaa kannattaa pohtia. Esimerkiksi luova kirjoittaminen on siihen oiva työkalu, mutta siitä joskus toiste.

Lähteet

Pietikäinen, A. 2014. Joustava mieli parisuhteessa. Helsinki: Duodecim.

Torkki, J. 2014. Tarinanvalta. Helsinki: Otava.

Sternberg, R.J. 2005. Rakkaus on tarina. Helsinki: Art House.