Onnettoman nelikymppisen on pysähdyttävä ja kohdattava itsensä

Jaakko Lyytisen kolumni keski-iän ahdistuksensa (HS 3.12.2015) käsitteli viiltävän hauskasti nelikymppisen elämän tyhjyyden kokemusta. Tuoreen tutkimuksen mukaan ihminen on onnettomin vähän yli nelikymppisenä.

”Tutkimuksen selitykset olivat tuttuja: monella nelikymppisellä on liikaa töitä ja samaan aikaan huollettavanaan sekä pienet lapset että ikääntyvät vanhemmat. Nelikymppiselle omaa laatuaikaa edustaa kymmenminuuttinen matkalla markettiin.”

Lyytinen selittää jungilaisittain, että meillä on henkilökohtainen kasvutie, jonka kautta pyrimme tulemaan omaksi itseksemme. Itsenäistymisprosessissa elämän alkupuolella minä vahvistuu. Keski-iässä katse kääntyy sisäänpäin kohti henkisyyttä ja tiedostamatonta, jolloin minästä tulee vähitellen itse eli kokonaisuus, johon kuuluu myös tiedostamaton puolemme.

Nelikymppisen tyhjyyden kokemus johtuu Jungin mukaan siitä, että ihminen sulkee tiedostamattoman puolensa pois. Kasvu on harvoin kivutonta ja sitä ei tapahdu, ellemme uskalla astua seuraavaan elämänvaiheeseen.

Daniel Levinson (1920-1994), joka oli ensimmäisiä nimenomaan aikuisiän kehityksestä kiinnostuneita psykologian tutkijoita, löysi miehiä tutkiessaan kaikkiaan yhdeksän elämänvaihetta. Teoria löytyy hänen kuuluisimmasta teoksestaan The Seasons of a Man’s Life (1978).

Teorian keskeinen käsite on elämänrakenne. Sen ydinajatus on, että ihmisen elämänkulussa vaihtelevat 6-8 vuotta kestävät vakaat vaiheet ja 4-6 vuoden siirtymät. Vakaissa vaiheissa perheissä, työssä ja muilla elämänalueilla otettuja rooleja ei kyseenalaisteta. Siirtymien aikana elämänrakennetta arvioidaan uudelleen ja tehdään muutoksia, kuten vaihdetaan työpaikkaa tai ammattia, erotaan, mennään uudelleen naimisiin.

Lähes kaikki ihmiset huomaavat 40 - 45 vuoden iässä, että oma elämä (elämänrakenne) ei enää vastaa minän pyrkimyksiä. Tämä siirtymä koetaan Levinsonin mukaan yleensä kriisiksi. Ja moni mies kokeekin lamaantumista ja vieraantumista itsestä tai maailmasta.

Levinson mukaan jokainen yhdeksästä kehitysvaiheesta on käytävä läpi. Epäonnistuminen jossain vaiheessa voi estää siirtymisen seuraavaan. Jokainen vaihe pitää myös sisällään kaikki edeltävät. Uuteen vaiheeseen siirtyminen aktivoi usein aiempien vaiheiden ratkaisemattomia ongelmia.

Siirtymien yhteydessä tapahtuu yleensä merkittäviä oppimiskokemuksia. Ne liitetään varsinkin myönteisiin elämänmuutoksiin.

 Jack Mezirowin uudistavaan oppimiseen sisältyvässä kriittisessä reflektiossa on sama ajatus. Tarvitaan pysähtymistä, jotta voidaan arvioida uudelleen merkitysperspektiivejä ja muuttaa niitä tarvittaessa. Tässä on kyse muutoksessa, jossa ymmärretään omien ennakko-oletusten vaikutus tapaamme hahmottaa ja tulkita maailmaa ympärillämme. Kriittisen reflektion seurauksena voimme muuttaa niitä ja tehdä päätöksiä uudelta tietoisemmalta pohjalta.

Levinson tutki myöhemmin myös naisten elämänrakennetta ja löysi siitä samat vaiheet.

Milja Levonen ja Juha Kauppila ovat kirjoittaneet Levinsonin ajattelusta selkeän tiivistyksen, jota olen käyttänyt tässäkin tekstissä, sillä alkuteos on kirjastoissakin melkoinen harvinaisuus. Kirjastoon tosin pitää lähteä myös Levosen ja Kauppilan artikkelin vuoksi.

Levonen, M. & Kauppila, J. 2012. Ekskursio: Elämänkulku ja aikuisuus – Daniel Levinson. Teoksessa Suoranta, J. – Kauppila, J. – Rekola, H. – Salo, P. & Vanhalakka-Ruoho, M. Aikuiskasvatuksen risteysasemalla. Joensuu: Itä-Suomen yliopisto, 73-90.

Uudistavasta oppimisesta ja kriittisestä reflektiosta kirjastosta löytyy esimerkiksi:

Mezirow, J. 1995. Uudistava Oppiminen. Kriittinen reflektio aikuiskoulutuksessa. Helsinki: Helsingin yliopisto.