Lapin yliopistoon 2015 tekemässäni gradussa selvitin ammattikorkeakouluopiskelijoiden välistä vertaismentorointia. Ei siitä sen enempää, linkistä löytyy lisää ja lyhyempi versio tuoreesta AMK/UAS-lehdestä. Ja jos on kiire, niin vielä lyhyemmin Oulun ammattikorkean ePooki-lehdestä.
Päivi Kupias ja Matti Salo luettelevat kirjassaan Mentorointi 4.0 hyvän aktorin ja mentorin ominaisuuksia.
Mentorointi on siis sellainen luottamuksellinen ohjaussuhde, jossa kokeneempi mentori ohjaa kokemattomamapaa aktoria työhön, elämään tai ylipäätään ihmisenä kasvamiseen liittyvissä asioissa. Nykyään ei uskota niinkään mestari - kisälli -suhteeseen vaan dialogiseen vertaissuhteeseen, jossa kumpikin osapuoli on sekä antavana että saavana osapuolena.
Hyvä aktori 1) on oma itsensä, 2) ottaa vastuun oppimisestaan, 3) ilmaisee arvostavansa mentoria, mutta ei nosta tätä jalustalle, 4) osaa kyseenalaistaa, olla kriittinen ja antaa palautetta niin, että kummankaan ei tarvitse puolustautua tai tuntea itseään uhatuksi, 5) tuo esille omia ideoitaan sekä 6) on avoin keskustelija, joka tuo esiin myös tilanteiden herättämiä tuntemuksia.
Hyvä mentori puolestaan 1) on oma itsensä, eikä esitä jotain mitä ei ole, 2) ei panttaa tietojaan ja osaamistaan, 3) haluaa itsekin oppia uutta, 4) osaa astua sivuun ja kuunnella, 5) on kärsivällinen, 6) ei ryhdy terapeutiksi, pomoksi tai kaikkitietäväksi ja 7) ei kaada omia harmejaan aktorin niskaan.
Siinähän se on sanottu: toimivan parisuhteen periaatteet. Vertaismentoroinnissa kumpikin on siis mentori ja aktori eli molemmat ominaisuudet pitäisi löytyä kummastakin osapuolesta.
Haastetta siis riittää, mutta onpahan päämäärä, johon pyrkiä.
Parisuhteeseen liitetään yleensä myös rakkaus. Ainakin alkuvaiheessa, sanovat kyynisimmät.
Mitä se rakkaus oikein on?
Siitä ei olla ihan yksimielisiä.
Kiinnostavan näkökulman tarjoaa klassikko, psykoanalyytikko Erich Frommin teoksessaan Rakkauden vaikea taito. Hänen mukaansa rakkaus on itsenäisten, riippumattomien, yksilöllisyytensä säilyttävien ihmisten yhteyttä. Rakkaus on ensisijassa antamista, ei vastaanottamista. Rakkaudessa on kysymys rakkauden kohteen elämän ja kasvun aktiivisesta huolenpidosta.
Kunnioitus on olennainen osa rakastamista. Frommin mukaan se on kykyä nähdä toinen ihminen sellaisena kuin hän todellisuudessa on ja ottaa huomioon tämän omalaatuisuus.
”Kunnioitus merkitsee huolehtimista siitä, että toinen ihminen saa kasvaa ja kehittyä omaan suuntaansa.”
Sekä vertaismentoronnin että rakkauteen perustuvan parisuhteen ideana voisi olla siis kumppanin tukeminen tämän kasvussa omanlaisenaan ihmisenä.
Se ero mentorinnissa ja parisuhteessa taitaa kuitenkin olla, että vain jälkimmäisen keinovalikoimaan kuuluu kokemuksellinen iho-oppiminen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti