Edelliset opinnäytteeni olen tehnyt yksinäni, tutkijayhteisöjen ulkopuolella, koska en ole ollut yliopiston palkkalistoilla kuin joskus 1980-luvun puolivälissä tuntiassarina. Hyvinhän ne ovat syntyneet, varsinkin viimeksi tekemäni kirjallisuustieteen väitös (2006) ja aikuiskasvatustieteen gradu (2015), kun olen ymmärtänyt irrottautua palkkatyöstä kokopäiväiseksi opiskelijaksi.
Tänään sain kuitenkin todellisen ahaa-elämyksen, kun projektipäällikkö Esa Vuorenmaa esitteli Seinäjoen yliopistokeskuksen toimintaa, tutkimusta ja tutkijahotellin. Viimeistään iltapäivän kahvipöydässä ymmärsin tutkijayhteisön innostavan ja kannustavan merkityksen.
Ja mikä parasta, olin niiden onnellisten joukossa, jotka saivat neljäksi kuukaudeksi ilmaisen työskentelytilan tutkijahotellista. Aika alkoi tänään ja päättyy maaliskuun lopussa. Jaan huoneeni kahden muun väitöskirjan tekijän kanssa.
![]() |
Oma tutkijan nurkkaukseni seuraavat neljä kuukautta |
Seinäjoella ei ole yliopistoa, mutta yliopistokeskuksessa on edustettuja viisi eri yliopistoa ja samalla kampuksella toimii myös ammattikorkeakoulu.
Yliopistokeskuksen tutkimustyö on monitieteistä. Neljä keskeistä osaamisaluetta ovat
- kestävät ruokaratkaisut
- älykkäät ja energiatehokkaat järjestelmät
- hyvinvointi ja luovat yksilöt sekä yhteisöt
- yrittäjyys, uudet liiketoimintakonseptit ja palveluinnovaatiot.
Tutkijahotelliin pääsee tohtorivaiheen jatko-opiskelija, mutta myös gradun tekijät voivat saada tuolin, pöydän, nettiyhteyden ja yhteisön edut. Hakijalta edellytetään asumista Etelä-Pohjanmaalla ja kokopäiväistä tutkimuksen tekoa vähintään kolmena päivänä viikossa. Tutkimuksen olisi myös syytä liittyä biotalouteen, Etelä-Pohjanmaahan, E-P:n elinkeinoelämään, kulttuuriin tai alueeseen tai yliopistokeskuksen painopistealueisiin.
Tutkijahotellissa on todella monen alan ja aiheen tutkijoita. Mutta jo päivän pikaisella tutustumisella tuntuu siltä, että yllättävän paljon löytyy kosketuskohtia ja yhteisiä puheenaiheita. Tutkimukselle on varmasti eduksi, että yhteisö on monitieteinen.
Toivottavasti myös yhteisölle on eduksi, että mukana on yksi aikuiskasvatustieteilijä Lapin yliopistosta.
Olosuhteet ovat siis kunnossa. Ensi kerralla kerron, mitä tutkimuksessani on tapahtunut.
Tutkijahotelli vilahtaa Pohjanmaan uutisissa 26.1.2016
VastaaPoistahttp://areena.yle.fi/1-3275378?autoplay=true