Aamu auki

Aamunavaus on kiinnostava traditio. Sen jatkamiselle on vaikea keksiä muuta perustetta kuin traditio. Laki määrää avaamaan aamun peruskoulussa, lukiossa koulu saa päättää itse, miten toimii. Seinäjoen lukiossa päivä alkaa keskusradion kautta. Opiskelijoita ei voisi vähempää kiinnostaa.

Vuorot on jaettu opiskelijoiden ja opettajien kesken. Seurakunnallakin on oma vakiopaikkansa.

Opiskelijoiden aamunavauksen tunnistaa siitä, että aluksi soi jokin rokkibiisi ja sen jälkeen toivotetaan sanoja säästellen mukavaa työpäivää. Seurakunnan edustaja puhuu seurakunnan edustajana. 

Opettajat soittavat mieluummin vaikka linnunlaulua herätysmusiikiksi kuin heviä, vaikka suurin osa lienee kasvanut sen tahdissa. Varttuneempi väki luottaa sanan voimaan ja aamunavaus käytetään opettamiseen, kukin tavallaan. Niin tein tietenkin minäkin, kun elämäni ensimäinen vuoro sattui kohdalle heti vapun jälkeen. 

En puhunut juhlimisesta, en simasta, munkeista tai krapulasta. Puhuin itsensä hyväksymisestä. Tuli mieleen radioajat: kuuntelijana pelkkä mikrofoni. Luokassa on mukavampaa, kun on eläviä kuuntelijoita silmien edessä.

"Kuunteleminen. Se on niin vaikea laji, että harva on siinä mestari. Varsinkin itsensä kuunteleminen on haastavaa. Henri Pulkkinen, toiselta nimeltään Paperi T, kirjoittaa viime vuonna ilmestyneessä runokokoelmassaan post-alfa: 

Unissa ajan varastetuilla autoilla / hereillä istun bussissa.

Kirjan runot ovat pitkälti vastaamista yhteen kysymykseen: Kuka minä olen? Kysymys on simppeli, mutta vastaaminen vaikeaa. 

Runon minä kuunteleekin itseään herkällä korvalla. Unet, unelmat, pelot, muistot ja arkitodellisuus ovat kaikki osa hänen elämäänsä, kuten meidän jokaisen elämää.  Eikä kaikki aina miellytä.

kun saan unen päästä kiinni / puristan / kunnes se muuttuu siniseksi,
jatkaa runoilija.

Jokainen meistä haluaa olla hyväksytty. Se on ihmisen perustarve. Mutta haetaanko toisten ihmisten hyväksyntää liian innokkaasti? Unohtuuko se, mitä oikeasti olen ja mitä haluan.

Jos en hyväksy itseäni sellaisena kuin olen, haen helposti hyväksyntää muiden asettamin ehdoin.

Jos tyrkytän itseäni muitten tarjoamiin kaavoihin, voi kysyä, kenet silloin hyväksytään. Hyväksytäänkö minut omana itsenäni, sellaisena kuin olen,  vai hyväksytäänkö rooli, joka on minulle vieras?

Paperi T muotoilee itsestään eksymisen näin:    

En pelkää hirviötä sängyn alla / pelkään hirviötä joka nukkuu sängyssäni / käyttää nimeäni / puhuu suullani.

Kun kuuntelen itseäni ja hyväksyn itseni sellaisena kuin olen, haen muilta hyväksyntää omin ehdoin ­­- ja tyydyn siihen, että kaikkia ei voi miellyttää. Eikä tarvitsekaan. Hyväksyntää pitäisikin hakea ensin itseltään. Kun kelpaan itselleni ja se saa riittää myös muille.

Itsensä voi hyväksyä sellaisena kuin on vasta sitten, kun tietää kuka ja millainen on.

Kuka minä siten olen?

Itseään voi tutkia vaikkapa kirjoittamalla. Päiväkirjaan voi selkeyttää ajatuksiaan. Tunteitaan voi pukea runoiksi. Kirjoittamalla voi tulla tietoiseksi siitä, mitä ajattelee. Monille kirjoittaminen on avain puhumiseen. Kun on ensin jäsennellyt sisimpäänsä, on helpompi jakaa ajatuksiaan ja tunteitaan toisten kanssa. Silloin huomaa, että huolet ja murheet ovat yhteisiä.

Itseään voi peilata myös kaunokirjallisuuden henkilöihin. Kirjat ovat täynnä henkilöitä, jotka etsivät itseään ja kyselevät, kuka oikein olen. Elämä on jatkuvaa minuuden pohdiskelua.

Oppiminen on puolestaan sitä, että lopettaa hakkaamasta päätään seinään ja etsii oven tai kiertää seinän. Monesti oppiminen vaatii kolhuja päähän, niin koulussa kuin elämässäkin. Epäonnistumisia ei pidä pelätä. Maailma ei lopu siihen. Niin kuin Paperi T lohduttavasti kirjoittaa:

laske kaikki maailmanloput ja alut / kumpia on enemmän

Mukavaa työpäivää ja alkanutta toukokuuta."