Sivut

torstai 28. tammikuuta 2016

Niksejä vai oppimista

Keskiviikon Hesarissa (28.1.2016) parisuhde- ja seksuaaliterapeutti Minna Oulasmaa ja parisuhdekouluttaja Sari Liljeström jakavat hyviä kotikonsteja parisuhteen arjen ongelmiin. Ikuisuusriita poikki – asiantuntijat kertovat, kuinka ratkaiset suhteen yleisimmät riidat -jutussa kerrotaan, että suomalaiset parit riitelevät eniten kotitöistä, lasten kasvatuksesta, ajankäytöstä, seksistä ja rahasta. Tämän vahvistaa myös tutkimus.

Jos halutaan pysyvämpiä tuloksia, kyse ei ole pelkästä ongelmanratkaisusta vaan oppimisesta. Oppiminen edellyttää motivaatiota, sitoutumista ja reflektointia. Pitää siis haluta oppia uutta, tehdä sen eteen töitä ja arvioida oppimistaan. Ja kun on parisuhteesta kyse, tämä pitäisi tehdä yhdessä kumppanin kanssa.

Oppimista helpottaa se, kun tietää, mistä solmut mahdollisesti johtuvat. Tähän tarjoaa apua Riitta Jallinojan kirja Perheen aika.

Niin kauan kuin ollaan rakastuneita, kaikki sujuu itsestään. Kaksi ihmistä on olemassa vain toisilleen. Kun rakastumisen tunne alkaa väistämättä hiipua ja suhteeseen alkaa astua ulkopuolelta ”kolmansia”, tarvitaan yhteensopivuutta, samankaltaista elämänkatsomusta ja tapaa elää. Yhteensopivuus on toivon mukaan varmistettu jo seurusteluaikana.



Tuo mainittu kolmas voi olla mitä vain parisuhteen ulkopuolista, joka tulee rakastavaisten väliin: lapsi, työ, arki, harrastus, työttömyys, rakastaja, uskonto. Tässä tilanteessa on hyvä saada asiat kulkemaan niin, että kumpikaan ei joudu tyytymään vähempään kuin toinen. Rakastumisvaiheessa kumpikin teki toiselleen pyyteettömästi hyvää. Kun kolmas tunkeutuu suhteeseen, tarvitaan neuvotteluja pelisäännöistä.

Tässä vaiheessa kumppanit alkavat tarkkailla toisiaan yhä tiiviimmin: tekeekö toinen yhtä paljon hyvää minulle kuin minä hänelle. Rakastaako hän minua yhtä paljon kuin minä häntä? Jos yhteisiä sääntöjä ei ole tehty, puolisosta voi tulla toisen silmissä itsekäs.

Aika on käyttökelpoinen oikeudenmukaisuuden mittari. Sen avulla voi suhteuttaa toisiinsa eri tekemisiä ja arvioida työnjaon oikeudenmukaisuutta. Aika kertoo myös sen, mitä pidämme tärkeänä, mihin liikenee aikaa ja mihin ei. Kaikkeenhan aika ei riitä.

Pelisäännöistä sopimiseen olisi hyvä herätä jo siinä vaiheessa, kun kolmas kolkuttelee ovelle eli arki astuu suhteeseen. Näin siitä syystä, että ruuhkavuosien alkaessa ihmiset kulkevat enimmäkseen virran vietävänä ja vasta kovat törmäykset herättävät arvioimaan sitä, missä mennään.

Onnen kulissit ja pakonomainen tarve miellyttää toista johtavat yleensä kriisiin, koska silloin ei kuunnella omia tunteita. Hyvässä parisuhteessa tulee olla yhdessäkin yksilöitä. Ihmiset haluavat parisuhteessa kuulua yhteen mutta olla samaan aikaan myös yksilöitä.  Tämä on ristiriita, joka täytyy ratkaista molempia tyydyttävällä tavalla; eri suuntiin kasvaminen on tyypillinen eron syy.

Puhumattomuus lisää ongelmia, koska se synnyttää ihmisten välille etäisyyden. Keskusteluyhteys ja tunteiden ilmaiseminen ei välttämättä onnistu, jos puuttuu keskinäistä luottamusta, arvostusta ja kunnioitusta. Ne saadaan helpommin kuntoon, kun arki rullaa kumpaakin tyydyttävällä tavalla.

keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Katupartiot luulevat suojelevansa omaisuuttaan

Katupartiot luulevat suojelevansa omaisuuttaan

Kun katuja partioiva mies sanoo suojelevansa naista, hän itse asiassa kuvittelee suojelevansa omaisuuttaan. Ei hän kysy, kaipaako nainen suojelua. Ei hän myöskään ymmärrä, että oikeasti nainen ei ole hänen omaisuuttaan.

Tämä tuli väistämättä mieleen, kun luin Aamulehden (26.1.2016) jutun ”Tampereen Soldiers of Odin sanoo suojelevansa naisia – joukossa naisia pahoinpidelleitä

Kun mies ilmoittaa suojelevansa naista, hän samalla kertoo, että mies on vahva ja hallitseva ja hänen on suojeltava alapuolellaan olevaa heikompaa naista. Tällainen ajattelu edustaa perinteistä maskuliinisuutta, jonka juuret löytyvät Raamatun luomiskertomuksesta. Nainenhan luotiin miehen kylkiluusta.

Maahanmuuttajat demonisoidaan vielä naistenkin alapuolelle, arvaamattomiksi villipedoiksi.

Hegemoninen maskuliinisuus tarkoittaa tietynlaisen miehisyyden käsityksen valta-asemaa yhteiskunnassa. Meidän kulttuurimme liittää tämän tosimiehen ominaisuuksiin heteroseksuaalisuuden, fyysisen voiman, rationaalisuuden, yksin pärjäämisen ja tunteiden peittämisen.

Heteroseksistisessä ajattelussa miehet jakautuvat oikeisiin heteromiehiin ja ei-miehekkäisiin naismaisiin miehiin. Tosi mies kieltää heikkouden osoittamisen ja toisen ihmisen läheisyyden tarpeen ei-miehekkäänä. Vaikkapa Juha Hurme tarjoaa näkökulman toisenlaiseen mieheen.

Maskuliinisuutta, kuten miehiäkin, on moneen lähtöön, eivätkä miehet ole keskenään tasaveroisessa asemassa. Toisilla on enemmän maskuliinista valtaa kuin toisilla, joillakin ei ollenkaan.

Miehiä yhdistää kuitenkin valta, joka voi olla taloudellista, poliittista, sosiaalista tai fyysistä. Vaikka miehellä ei olisi rahaa, vaikutusvaltaa, eikä juuri ystäviäkään, hänellä kuitenkin voi olla fyysistä valtaa. Lähinnä tämä maskuliinisen vallan muoto partioi kaduilla.

Tosimies näkee mielellään naisen äitimyytin läpi. Myytin mukainen nainen on aina rakastava, kärsivällinen, uhrautuva ja epäitsekäs. Hän sopeuttaa elämänsä lapsen ja perheen tarpeiden mukaan ja unohtaa omat tarpeensa. Hän on olemassa myös miehensä tarpeita varten. Tähän liittyy luonnollisesti myös tehtävien erottelu sukupuolen mukaan: on naisten puuhat ja miesten työt.

Toimivassa parisuhteessa on oleellista, että arki rullaa, hommat jaetaan tasan ja kumpikin tuntee panostavansa suhteeseen yhtä paljon ja myös saa siitä yhtä paljon. Hyvin tärkeää on myös tunteiden osoittaminen ja puhuminen.

Tosimiehelle tunteiden osoittaminen samastuu heikkouteen. Jos mies ei puhu, ei hän osaa myöskään kuunnella. Näin voi päätellä siitä, että ero tulee miehelle paljon useammin yllätyksenä kuin naiselle.






tiistai 26. tammikuuta 2016

Sivistystä juhlimassa

Tutkijan arkeen tuo vaihtelua juhla.

Tiistaina 26. tammikuuta sellainen sattui kohdalle, kun kampuksella vietettiin vuotuista Seinäjoen yliopistokeskuspäivää. Seminaarimuotoiseen parituntiseen oli saatu juhlapuhujaksi sivistysvaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Tuomo Puumala (kesk).

Mukava uusi traditiokin aloitettiin. Yliopistokeskus muisti sen tiloissa ja tuella tohtoriksi väitelleitä, jotka saivat myös kertoa tutkimustyöstään. Viime vuonna väitelleitä oli neljä, joista kolme oli päässyt paikalle.

Yhteen tutkimukseen perehdyttiin hieman tarkemmin, ja se oli tällä kertaa osastonylilääkäri Satu Sandellin tutkimus perinnöllisestä lihassairaudesta: DNAJB6 mutated LGMD1D - The clinical phenotype.

Samaan aikaan kun hallitusta on kritisoitu rajusti koulutus- ja tutkimusrahojen leikkauksista, yhteiskuntatieteiden maisteri Puumala uskalsi väittää, että sivistys on Suomen tärkein keino nousta kurimuksesta.



Hänen mukaansa tarvitaan myös uutta ajattelua. Eli kun katsot puolillaan olevaa kuppia, muista nähdä se puoliksi täytetä, ei puoliksi tyhjänä. Tällaista ”positiivista” ajattelua joku voisi sanoa silmänkääntötempuksi. Jos puolikuolleena – siis puolielävänä – raataa ja palkka putoaa puoleen, on hieman hankala iloita siitä, että sentään puolet jäi, kun joka tapauksessa puolet meni.

En oikein vakuuttunut, että kuppivertaus edustaa kansanedustajan kaipaamaa uutta ajattelua. Uskoiko hän itsekään?

Puumalan mukaan pieni ja ketterä voi pärjätä myös yliopistomaailmassa. Se lienee kuulijakunnalle tarkoitettu heitto, sillä samaan aikaan korkeakouluverkkoa pyritään supistamaan yhdistämisillä. Voi sen ottaa tunnustuksenakin.

Vuonna 2004 aloittanut Seinäjoen yliopistokeskus edustaa kaiketi sitä Puumalan kaipaamaa uudenlaista akateemisuutta, jossa pääpaino on sisään lämpiävän perustutkimuksen ja opetuksen sijaan yhteistyössä alueen elinkeinoelämän kanssa. Keskuksia ei vain olisi ilman elinvoimaisia emoyliopistoja.

Sivistyksellä ja – niin tietenkin – yhteishengellä Suomi nousee. Puumala kertoi joululomalla lukeneensa historiaa ja vakuuttuneensa, että on kansakunta pahemmissakin paikoissa ollut ja selvinnyt.

Tilaisuuden aluksi tarjottu kahvi oli hyvää ja leivos makea. Varsinaisen ohjelman aloittanut Anne-Mari Kivimäen musiikkiesitys oli maaginen, meditatiivinen ja hypnoottinen.

Aamulla taas tutkimuksen pariin nostamaan kansakuntaa kurimuksesta.

maanantai 18. tammikuuta 2016

Kasvaako erilleen vai yhteen?

Eroon päättyneiden avio- ja avoliittojen yleinen ongelmana on puolisoiden erilleen kasvaminen. Ei kai ainakaan rakkausliitoissa yhteen mennä sen vuoksi, jotta päästäisiin eromaan. Silti nykyisin noin puolet liitoista hajoaa. Miten sitten voisi oppia kasvamaan yhteen niin, että mahdolliselta erolta vältyttäisiin?

Ensinnäkin lähtökohtien pitää olla kunnossa.

Täytyy tietää, mitä tekee ja kenen kanssa. Kumppanikandidaatissa ei tärkeintä suhteen keston kannalta ole raha tai ulkonäkö. Kannattaa siis tutustua perusteellisesti muuhunkin kuin kumppanin anatomiaan, muun muassa persoonaan, arvoihin, tavoitteisiin ja vuorovaikutustapoihin. Mutta vielä tärkeämpää on tuntea itsensä.

Lauantain Hesarissa oli kiinnostava juttu formulalääkäri Aki Hintsasta. Hänen mukaansa hyvinvointimme riippuu sisimmästämme eli siitä, millainen käsitys meillä on itsestämme ja miten hyvin tunnemme itsemme.

Hintsan mukaan ydin muodostuu vastauksesta kolmeen kysymykseen: Tiedätkö, kuka olet? Tiedätkö, mitä haluat? Hallitsetko omaa elämääsi?

Siinä on kolme kysymystä, joihin olisi hyvä osata vastata myös ennen avio- tai avoliittoa.

Helpommin sanottu kuin tehty.



Totuus paljastuu vähitellen

Identiteettimme on jatkuvasti muutoksessa ja itsensä tunteminen ei ole yksinkertaista. Ei ole tavatonta pyrkiä esittämään jotain muuta, mitä todellisuudessa on. Tämä voi tapahtua myös täysin tiedostamatta. Voimme puhua toiveidemme mukaan, mutta käyttäytyminen osoittaa jotain muuta. Tilanteesta riippuen kerromme itsestämme myös erilaisia tarinoita. Meillä on kertomusten kautta rakentuvia narratiivisia identiteettejä. Koemme itsemme myös monesti eri tavalla kuin muut ihmiset kokevat meidät.

Kannamme mukanamme myös lapsuudenkodin perintöä. Tänään Hesarin mielipidesivulla psykologi-psykoterapeutti Lauri Mannermaa muistutti asiasta. Parisuhteen arjessa reagoimme alitajuisesti, ilman harkintaa lapsuuden mallien mukaan. Kun hyökkäämme tai hiljenemme, toteutamme Mannermaan mukaan sellaista toimintaa, jolla on lapsuudenperheessä saatu rakkautta tai hyväksyntää. Tästä vuorovaikutustyylistä poikkeaminen voi vielä aikuisenakin tuntua mahdottomalta.

Käsitys itsestämme rakentuu kokemustemme kautta. Parisuhteen ongelmana on usein se, että ihmiset muuttuvat toisenlaiseksi suhteen kuluessa, vapaamielisestä voi kasvaa konservatiivi tai idealisti voi kyynistyä. Voihan se olla niinkin, että rakastuminen on sokaissut ja kun arki alkaa vallata elämää, näkökyky hiljalleen palailee.

Jos parisuhdetta tarkastelee sijoituksena, niin silloin lupaavalta tuntunut sijoitus voi alkaa menettää arvoaan. Tilannetta ei helpota se, että myös vastapuoli toimii suhteessa sijoittajan roolissa omine odotuksineen. Molempien siis tulee olla tyytyväisiä sijoitukseensa, jotta kumppanuus jatkuisi.

Yhdessä oppimista

Toimivassa parisuhteessa vuorovaikutus ja avoin kommunikaatio ovat avaintekijöitä. Keskinäinen luottamus luo turvallisuuden tunteen, jolloin on helpompi ilmaista omat tunteensa. Lisäksi pitäisi osata kuunnella, ymmärtää, hyväksyä. Pelottelu heikentää aina suhteessa vallitsevaa luottamusta.

Tärkeää olisi pystyä ilmaisemaan kielteisiä tunteita rakentavasti. Jokaisessa suhteessa tulee eteen ongelmia ja ristiriitoja, mutta jos ne pystytään ratkaisemaan, ei yleensä ole hätää. Erityisesti kumppanin positiivisella palautteella on merkitystä, koska sillä on varsin suora yhteys itsetuntoon ja läheisyyden kokemiseen. Iva, pilkallisuus, halveksunta ja kriittisyys toimivat toisin päin, etäännyttävät. Jos tekojen sijasta tuomitsee koko ihmisen, ollaan pettävällä jäällä.

Yksi haaste on siinä, miten osata asettaa sanansa niin, ettei tapahdu väärinkäsityksiä. Tähän ongelmatiikkaan paneutuu yhdysvaltalainen psykologi John Gray bestsellerissään Miehet ovat Marsista ja naiset Venuksesta. Hänen mukaansa miehet ja naiset ovat eri planeetoilta, ja ellei tätä ota huomioon, virhetulkinnat ovat väistämättömiä.

Grayn mukaan riidat eivät yleensä johdu siitä, että ollaan eri mieltä asioista. Ne aiheutuvat siitä, että miehestä tuntuu, että nainen ei hyväksy hänen näkökulmaansa. Tai siitä, että nainen ei pidä tavasta, jolla mies puhuu hänelle. Riidat pahenevat, kun mies alkaa vähätellä naisen tunteita ja nainen reagoi siihen paheksuvasti.

Nainen kaipaa parisuhteessa välittämistä, ymmärtämistä, kunnioitusta, omistautumista, tunteiden arvostusta ja rohkaisua. Mies kaipaa puolestaan luottamusta, hyväksyntää, arvostusta, ihailua, tunnustusta ja kannustusta. Kun nämä otetaan huomioon, on yhdessä kasvaminen mahdollista.

Usein kuulee naisten suusta puhetta miehen kasvattamisesta, varsinkin silloin, kun käytetty parisuhdepedagogiikka on epäonnistunut.

Grayn mukaan nainen yrittää muuttaa miestään paremmaksi ja pitää sitä osoituksena rakkaudesta. Mies kokee tämän kontrollointina, torjuntana ja rakkauden puutteena, eikä kasvua tapahdu. Mies tarvitsee muuttuakseen ja kasvaakseen myönteistä luottamusta ja hyväksyntää.

Vaikka Grayn tapaan nähdä miehet ja naiset yleistyksinä on syytä suhtautua kriittisesti, löytyy kirjasta paljon kiinnostavaa luettavaa parisuhteen hoitoon.

Ei syytä lyödä päätään seinään

Oman kokemukseni mukaan on pärjättävä yksinään, jotta menestyy parisuhteessa. Omilla jaloillaan seisova ihminen voi tukea ja kunnioittaa kumppaniaan. Hän kykenee hyväksymään itsensä ja hyväksymään kumppaninsa sellaisena kuin tämä on. Ja on myös avoin muutokselle. Pystyssä pysyminen tosin edellyttää jatkuvaa reflektointia, eletyn ja kokemusten kriittistä arviointia ja itsetutkiskelua.

Oppiminenhan on sitä, että lopetamme lyömästä päätämme seinään ja muutamme toimintaamme niin, että pääsemme eteenpäin. Parisuhteessa matkaamisen kannalta on olennaista kyky käsitellä ristiriitoja rakentavalla tavalla.

Keskinäisen luottamuksen ja arvostuksen vallitessa on paljon helpompi oppia uusia asioita ja sitoutua yhteisiin päämääriin. Jos kumppanilta saa tukea, ei ole mahdotonta etsiä kumpaakin tyydyttäviä kompromisseja ja neuvotella arkielämän pelisäännöistä.

Mutta jos ei tule hyväksytyksi omana itsenään ja joutuu esittämään jotain muuta kuin on, kumppani todennäköisesti törmää jossain vaiheessa ikävään yllätykseen. Yhteen elämän suurimmista oppimiskokemuksista: eroon.


Lisää lukemista:

Gray, John 2001. Miehet ovat Marsista, naiset Venuksesta. Paranna parisuhdettasi ja löydä partnerisi kanssa yhteinen kieli. Helsinki: WSOY.

Lyytinen, Jaakko 2016. Syövästä toipuva formulatähtien lääkäri Aki Hintsa sai kutsun puhumaan maailman huippujohtajille: ”Filosofianne on poikkeuksellinen.” Helsingin Sanomat 16.1.2016, http://www.hs.fi/raha/a1452841987997.
Hintsan ajatuksia on esitelty muun muassa blogissa Viisas pääsee vähemmällä

Mannermaa, Lauri 2016. Reagoimme parisuhteessa lapsuuden mallien mukaan. Helsingin Sanomat 18.1.2016, mielipide. http://www.hs.fi/paivanlehti/18012016/a1453000250395.

perjantai 15. tammikuuta 2016

Onnelliseksi eroamalla

Kumpi on niskan päällä? Alistetaanko perheessä naista vai miestä? Kuka määrää kaapin paikan? Oletko marsu vai tiikerihai? kysyi Helsingin Sanomat 14.1.2016.

Ero voi olla paras ratkaisu, jos arki on jatkuvaa taistelua, eikä elämäänsä voi elää haluamallaan tavalla.

Eronneet ovat yleensä kovasti tyytyväisiä ratkaisuunsa. Osmo Kontulan kirjoittaman Perhebarometrin 2013: Yhdessä vai erikseen? mukaan suurin osa naisista ja miehistä koki elämänsä muuttuneen onnellisemmaksi ja itsetuntonsa kohentuneen eron jälkeen. Erityisesti naisten itsetunto oli vahvistunut.

Myös Jouko Kiisken tutkimuksessa Suomalainen avioero 2000-luvun alussa (2011) avioero koettiin enimmäkseen myönteisenä. Tutkitut olivat tyytyväisiä uuden elämänsä laatuun ja sen hallintaan, ihmissuhteisiin ja jopa taloudelliseen toimeentuloon. Seitsemän kymmenestä piti avioeroa järkevänä ratkaisuna ja opettavaisena kokemuksena. Monet pitävätkin itseään eronsa jälkeen aiempaa kyvykkäämpänä solmimaan onnellisen parisuhteen. 87 prosenttia oli eron myötä kasvanut ihmisenä.

Avioerot eivät yleensä ole turhia, eikä avioliiton loppuminen ole katastrofi kuin pienelle osalle eronneista. Yleensä niille, joille ero tulee yllätyksenä.

Riitaa arjesta

Parisuhteen arjessa riidellään eniten kotitöiden jakamisesta ja lasten kasvattamisesta. Samoin riitaa syntyy kommunikaation toimivuudesta, yhteisestä vapaa-ajasta, yhteisten rahojen käytöstä ja seksistä. Ennen eroa pöydälle nostetaan myös puolisoiden erilaiset arvot ja elämäntyylit.

Eniten taistellaan siis jokapäiväisistä keskinäisistä suhteista ja siihen liittyvästä yhteistyöstä. Parisuhde onkin ennen kaikkea yhteistyösuhde, ja sen onnistuminen riippuu siitä, kuinka hyvin yhteistyö käytännössä toimii.

Kontulan mukaan yhteiset lapset ovat tärkein syy pysyä yhdessä. Muita erittäin tärkeiksi koettuja syitä ovat rakkaus sekä päätös ja halua elää yhdessä. Raha, yksinjäämisen pelko, toisten ihmisten arvostelu tai pelko kumppanin reaktiosta eroon ei sido ihmisiä toisiinsa.

Miksi erotaan?

Syitä on monia. Naiset pakkaavat laukkunsa, jos parisuhteessa on vaikeuksia puhua ja selvittää erimielisyyksiä, puuttuu arvostusta ja kunnioitusta, parisuhdetta ei hoideta, mies on uskoton, puuttuu rakkautta ja arvot ja elämäntyylit ovat erilaisia. Miehillä syyt ovat pitkälti samoja, mutta he eivät niinkään koe arvostuksen ja kunnioituksen puutetta tai ristiriitoja arvoissa, mutta sen sijaan parin seksuaaliset ongelmat ovat yksi tärkeä syy erota naisesta.

Lyhyesti sanottuna parisuhteissa riidellään arkeen liittyvistä asioista ja kasvetaan erilleen. Uskottomuus ei yleensä ole syy eroon vaan seuraus muista kasautuneista ongelmista.

Kaarina Määtän mukaan ihmisillä on erotessaan yleensä kaksi tavoitetta: vapautua epäonnistuneesta liitosta ja aloittaa uusi elämä. Ero on elämän käännekohta ja merkitsee monenlaista kamppailua ja muutosta. Se muokkaa niin ihmisen persoonallisuutta, identiteettiä, asenteita ja maailmankatsomusta kuin käsityksiä yhteiskunnasta ja perheestä, elämisen ja asumisen tapaa sekä vapaa-ajan ja työn organisointia.

Kyseessä on siis merkittävä oppimisen ja muutoksen mahdollisuus.

Eron voi välttää

Monissa tapauksissa eron voi myös välttää, mutta sekin edellyttää uuden oppimista.

Arki pitää saada rullaamaan tasapuolisesti. Kummallakin pitää olla tunne, että suhteesta saa saman verran kuin siihen laittaakin. Miehille on tietenkin ongelma, että naiset vaativat parisuhteelta miehiä enemmän.

Hyvin tärkeää on saada suu auki. Toimiva kommunikaatio kuuluu hyvän parisuhteen perusasioihin. Samoin jakaminen. Kumppaniin ollaan tyytyväisiä, kun on mahdollisuus puhua ja jakaa hänen kanssaan kaikki asiat. Tähän liittyy myös kyky ilmaista tunteita.

Onnellisen parisuhteen perustekijöihin kuuluvat myös luottamus kumppaniin kaikissa asioissa ja tilanteissa, molemminpuolinen arvostus ja kunnioitus sekä samanlaiset elämänarvot.  

Ensimmäisellä yrityksellä tähän ei aina pääse. Mutta toisella kertaa pitäisi olla jo paremmat mahdollisuudet, jos osaa ottaa opikseen ja haluaa kehittyä ihmisenä. Kovapäisiltä se voi vaatia kolmannenkin yrityksen.


Lähteet

Kiiski, Jouko 2011. Suomalainen avioero 2000-luvun alussa. Miksi avioliitto puretaan, miten ero koetaan ja miten siitä selviydytään? Joensuu: Itä-Suomen yliopisto. Viitattu 11.1.2016, http://epublications.uef.fi/pub/urn_isbn_978-952-61-0422-5/urn_isbn_978-952-61-0422-5.pdf

Kontula, Osmo 2013. Yhdessä vai erikseen? Tutkimus suomalaisten parisuhteiden vahvuuksista, ristiriidoista ja erojen syistä. Väestötutkimuslaitos Katsauksia E 47/2013. Helsinki: Väestöliitto, http://vaestoliitto-fi-bin.directo.fi/@Bin/7c3646ada41bb772f5754a4163d3efe3/1452847182/application/pdf/2979010/Perhebarometri2013_web_1.pdf

Määttä, Kaarina 2002. Avioeron tuska ja helpotus. Helsinki: Tammi.

sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Joulutauko meni väkivallan merkeissä

Joulutauko meni mukavasti sukupuolen ja väkivallan yhteyden selvittelyyn. Joulun rauhassa paneuduin muun muassa naisvihaan, raiskaukseen, insestiin, perheväkivaltaan, maskuliiniseen hegemoniaan. Toki vain kirjoja lukemalla ja esseetä kirjoittamalla.
     Väitökseen liittyväksi sivuaineeksi valitsin sukupuolentutkimuksen opintojaksoja. Enkä kadu. Perhe ja vanhemmuus sekä Sukupuoli ja väkivalta -opinnot ovat tarjonneet hyvää perustaa tarkastella parisuhdetta ja siinä tapahtuvaa oppimista. Sukupuolen filosofia on vielä jäljellä.

     Parisuhteissa ongelmat kiertyvät epätasa-arvoon, valtaan ja alistamiseen. Ongelmana on kovin usein perinteinen maskuliinisuus.
     Väkivallanteoista miehet tekevät 90 prosenttia. Myös perheissä alistaja on mies, joka valtaansa osoittaakseen vaikka raiskaa. Perheväkivallassa on useimmiten kyse naisiin kohdistuvasta väkivallasta. Lapsia kurittavat myös naiset, mutta eivät niin paljon kuin miehet.
     Naiselle koti onkin paljon vaarallisempi paikka kuin öinen asema-aukio. Mies taas on kotonaan hyvässä turvassa. Perhettään henkisesti ja fyysisesti terrorisoiva mies voi olla kodin seinien ulkopuolella käytökseltään täysin vastakkainen. Tilannetta ei helpota se, että nainen voi vaieta häpeän tai pelon vuoksi tai koska hän kuvittelee itse olevansa syyllinen kokemaansa kohteluun.


    
     Väkivallassa on usein kyse pelosta menettää asema ja kasvot. Kulttuurimme miesihanne vaatii paljon.
     Miehen odotetaan olevan voimakas, riippumaton, haavoittumaton ja hallitseva. Tietenkin hän on naista kookkaampi, kykenee elättämään perheensä ja toimimaan kriisitilanteissa, kykenee puolustamaan itseään, perhettään, omaisuuttaan sekä on synnynnäinen heteroseksuaali ja väsymätön rakastaja.
     Miehiseen liitetään myös kilpailunhalu, tunne-elämän kylmyys, kovuus, vallanhalu aggressiivisuus, itsenäisyys ja järkiperäisyys.
     Ei siis ihme, jos kulttuurimme tuottaa traumatisoituneita miehiä. Psykologi Lauri Mannermaa puhuu mieshäpeästä, musertavasta tunteesta, että on epäonnistunut olemaan sellainen mies kuin yhteiskunta ja toiset miehet odottavat. Mieshäpeä vaivaa varsinkin keski-ikäisiä ja sitä vanhempia miehiä.
     Ei kukaan pysty vastaamaan tuollaisiin odotuksiin. Ehkä James Bondia katsellessa voi tuokioksi samastua supermieheen. Siinäkö piilee hahmon suosion salaisuus?

     Liekö yhtään myyttistä miehistä miestä oikeasti olemassakaan. Ainakaan kaikki miehet eivät ole samanlaisia. Jokaisessa on maskuliinisuutta ja feminiinisyyttä, ja niiden keskinäinen suhde vaihtelee.
     Onneksi voi myös käyttää päätään ja asettaa arvot ihan itsenäisesti kohdalleen. Mitä elämässä haluaa – päteä vai elää? Elämän voi ottaa omiin käsiinsä, elämä on valintoja, loppuun asti. Satsaako työhön vai ihmisiin? Elääkö omassa kuplassa vai jakaako elämänsä läheistensä kanssa? Haaliiko rahaa vai etsiikö onnea muilla keinoin? Toteuttaako itseään vai hyppiikö toisten pillin mukaan?
    
     Mitä on sellainen valta, joka perustuu uhkailuun ja pelotteluun? Mediaan tihkuneiden tietojen mukaan sellainen valta upotti Nokian. Kaataa se pienemmätkin purret.

Lukemista aiheesta:
  •     Jokinen, Arto: Panssaroitu maskuliinisuus mies, väkivalta ja kulttuuri
  •     Heinämaa, Sara & Näre, Sari (toim.): Pahan tyttäret sukupuolitettu pelko, viha ja valta
  •     Keskinen, Suvi: Perheammattilaiset ja väkivaltatyön ristiriidat sukupuoli, valta ja kielelliset käytännöt


·