Arkihuolesi kaikki heitä

Taidetaan elää vuoden stressaavinta aikaa.

Moni ympärillä hokee, että ei ole jouluihminen. Kyse ei kuitenkaan ole siitä, että hyvä ruoka, lahjat, rauha, hyvä tahto ja hetken lepo eivät tuntuisi omilta. Syy lienee siinä, että nuo asiat eivät tule itsestään vaan ahdistusta aiheuttavalla työn tekemisellä.

Jouluun, kuten vaikkapa lomamatkoihin, ladataan odotuksia. Jokaisella perheenjäsenellä ne ovat omanlaisiaan. Jos niistä ei puhuta etukäteen, tapahtuu törmäyksiä.

Kun jouluna on aika huokaista, voi olo tuntua tyhjältä, pettyneeltä tai niin kireältä, että räjähtää pienestäkin. Joulu onkin monille tragedia. Ja kaiken taustalla on arki.

Arkiset rutiinit tuovat elämään selkeyttä, pysyvyyttä ja ennakoitavuutta. Eeva Jokinen määrittelee kirjassaan Aikuisten arki arjen rutiineiksi, kodintunnuksi, tavoiksi, sovinnaisten sukupuolitapojen ylläpitäjäksi ja yhteiskunnan pakkotahtien ja omalta tuntuvien rytmien kohtaamiseksi. Käytännössä arki on lapsiperheessä jatkuvaa ongelmanratkaisua ja edellyttää sujuakseen organisointikykyä, neuvottelutaitoa, joustamista sekä luovuutta. Näiden puute voi synnyttää ongelmia.

Kahvipuheissa törmää usein siihen, kuinka arki on selviytymiskamppailua. Taistelua aikaa vastaan, jossa ei ole mahdollisuutta pysähtyä ja muuttaa toimintatapojaan. Ei siis ole aikaa ja voimia oppia uutta.

Arkinen liitetään usein juuri kotiin, perheeseen ja varsinkin pienten lasten vanhemmuuteen. Toki arkea löytyy muualtakin, vaikkapa töistä. Arki on kuitenkin jotain sellaista, jonka päälle voi rakentaa muuta. Kun arjen päälle rakennetaan juhlaa, vaikkapa joulua, törmätään ongelmiin, jos arki ahdistaa. Törmätään vastuun ja työn jakamisen ongelmiin.

Jouluun liittyvät yllättävän vahvasti perinteiset sukupuoliroolit. Niiden mukaan koti on äidin valtakuntaa. Ja joulu on nimenomaan kotijuhla.

Äitimyytin mukainen äiti on aina rakastava ja kärsivällinen, uhrautuva, epäitsekäs ja sopeuttaa elämänsä muiden tarpeiden mukaan ja unohtaa omansa. Jos nainen joutuu elämään tällaisen myytin mukaan, joulu on vuoden pahinta aikaa, sillä kaikki muu kuin kuusen hakeminen kaatuu hänen niskaansa.

Tutkimusten – ja arkijärkeilynkin – mukaan parisuhteen onnellisuuden yksi merkittävä mittari on arjen sujuminen. Ja se sujuminen perustuu yhdessä tekemiseen, jaettuun vastuuseen ja tasa-arvoon. Tutkitun tiedon mukaan sekä miesten että naisten tyytyväisyys avioliittoon on yhteydessä siihen, miten tyytyväisiä he ovat lastenhoidon, kotitöiden vastuun ja päätösvallan jakoon.

Toinen tyytyväisyyden mittari on dialogisuus eli avoin puhuminen ja kuunteleminen, siis tasavertainen vuoropuhelu. Se tarkoittaa toisen huomioon ottamista ja kunnioittamista niin, että voidaan turvallisesti puhua tunteista, tarpeista ja toiveista. Puhumalla ratkaistaan myös keskinäiset ristiriidat, joita arkinen elämä tuo väistämättä tullessaan. Se onnistuu helpommin, jos keskittyy kuuntelemaan ja asettuu puhujan asemaan.

Onnistuneen joulun avaimet ovat sujuvassa arjessa. Jouluna voi heittää arkihuolet, mutta toimivista arjen käytännöistä on syytä pitää kiinni. 

Askartelu virkistä

Askartelu virkistää mukavasti, kun sateet piiskaavat pimeää lakeutta ja huuhtelevat tutkijahotellin ikkunoita.

Silmät kyllä kestävät vielä lukemista ja tekstiäkin syntyy. Mutta kai sitä on kinesteettinen ihminen, kun tutkimisen pitää tuntua sormissa muutenkin kuin kosketuksena läppärin näppäimiin ja kirjan kuivahtaneiden sivujen kääntelynä.

Tällä hetkellä näyttää tältä, huomenna ehkä hieman toisenlaiselta:

Onnettoman nelikymppisen on pysähdyttävä ja kohdattava itsensä

Jaakko Lyytisen kolumni keski-iän ahdistuksensa (HS 3.12.2015) käsitteli viiltävän hauskasti nelikymppisen elämän tyhjyyden kokemusta. Tuoreen tutkimuksen mukaan ihminen on onnettomin vähän yli nelikymppisenä.

”Tutkimuksen selitykset olivat tuttuja: monella nelikymppisellä on liikaa töitä ja samaan aikaan huollettavanaan sekä pienet lapset että ikääntyvät vanhemmat. Nelikymppiselle omaa laatuaikaa edustaa kymmenminuuttinen matkalla markettiin.”

Lyytinen selittää jungilaisittain, että meillä on henkilökohtainen kasvutie, jonka kautta pyrimme tulemaan omaksi itseksemme. Itsenäistymisprosessissa elämän alkupuolella minä vahvistuu. Keski-iässä katse kääntyy sisäänpäin kohti henkisyyttä ja tiedostamatonta, jolloin minästä tulee vähitellen itse eli kokonaisuus, johon kuuluu myös tiedostamaton puolemme.

Nelikymppisen tyhjyyden kokemus johtuu Jungin mukaan siitä, että ihminen sulkee tiedostamattoman puolensa pois. Kasvu on harvoin kivutonta ja sitä ei tapahdu, ellemme uskalla astua seuraavaan elämänvaiheeseen.

Daniel Levinson (1920-1994), joka oli ensimmäisiä nimenomaan aikuisiän kehityksestä kiinnostuneita psykologian tutkijoita, löysi miehiä tutkiessaan kaikkiaan yhdeksän elämänvaihetta. Teoria löytyy hänen kuuluisimmasta teoksestaan The Seasons of a Man’s Life (1978).

Teorian keskeinen käsite on elämänrakenne. Sen ydinajatus on, että ihmisen elämänkulussa vaihtelevat 6-8 vuotta kestävät vakaat vaiheet ja 4-6 vuoden siirtymät. Vakaissa vaiheissa perheissä, työssä ja muilla elämänalueilla otettuja rooleja ei kyseenalaisteta. Siirtymien aikana elämänrakennetta arvioidaan uudelleen ja tehdään muutoksia, kuten vaihdetaan työpaikkaa tai ammattia, erotaan, mennään uudelleen naimisiin.

Lähes kaikki ihmiset huomaavat 40 - 45 vuoden iässä, että oma elämä (elämänrakenne) ei enää vastaa minän pyrkimyksiä. Tämä siirtymä koetaan Levinsonin mukaan yleensä kriisiksi. Ja moni mies kokeekin lamaantumista ja vieraantumista itsestä tai maailmasta.

Levinson mukaan jokainen yhdeksästä kehitysvaiheesta on käytävä läpi. Epäonnistuminen jossain vaiheessa voi estää siirtymisen seuraavaan. Jokainen vaihe pitää myös sisällään kaikki edeltävät. Uuteen vaiheeseen siirtyminen aktivoi usein aiempien vaiheiden ratkaisemattomia ongelmia.

Siirtymien yhteydessä tapahtuu yleensä merkittäviä oppimiskokemuksia. Ne liitetään varsinkin myönteisiin elämänmuutoksiin.

 Jack Mezirowin uudistavaan oppimiseen sisältyvässä kriittisessä reflektiossa on sama ajatus. Tarvitaan pysähtymistä, jotta voidaan arvioida uudelleen merkitysperspektiivejä ja muuttaa niitä tarvittaessa. Tässä on kyse muutoksessa, jossa ymmärretään omien ennakko-oletusten vaikutus tapaamme hahmottaa ja tulkita maailmaa ympärillämme. Kriittisen reflektion seurauksena voimme muuttaa niitä ja tehdä päätöksiä uudelta tietoisemmalta pohjalta.

Levinson tutki myöhemmin myös naisten elämänrakennetta ja löysi siitä samat vaiheet.

Milja Levonen ja Juha Kauppila ovat kirjoittaneet Levinsonin ajattelusta selkeän tiivistyksen, jota olen käyttänyt tässäkin tekstissä, sillä alkuteos on kirjastoissakin melkoinen harvinaisuus. Kirjastoon tosin pitää lähteä myös Levosen ja Kauppilan artikkelin vuoksi.

Levonen, M. & Kauppila, J. 2012. Ekskursio: Elämänkulku ja aikuisuus – Daniel Levinson. Teoksessa Suoranta, J. – Kauppila, J. – Rekola, H. – Salo, P. & Vanhalakka-Ruoho, M. Aikuiskasvatuksen risteysasemalla. Joensuu: Itä-Suomen yliopisto, 73-90.

Uudistavasta oppimisesta ja kriittisestä reflektiosta kirjastosta löytyy esimerkiksi:

Mezirow, J. 1995. Uudistava Oppiminen. Kriittinen reflektio aikuiskoulutuksessa. Helsinki: Helsingin yliopisto.

Kotielämää mentorin kanssa

Väitöstutkimukseni idea syntyi gradua tehdessäni.

Lapin yliopistoon 2015 tekemässäni gradussa selvitin ammattikorkeakouluopiskelijoiden välistä vertaismentorointia. Ei siitä sen enempää, linkistä löytyy lisää ja lyhyempi versio tuoreesta AMK/UAS-lehdestä. Ja jos on kiire, niin vielä lyhyemmin Oulun ammattikorkean ePooki-lehdestä.

Päivi Kupias ja Matti Salo luettelevat kirjassaan Mentorointi 4.0 hyvän aktorin ja mentorin ominaisuuksia.

Mentorointi on siis sellainen luottamuksellinen ohjaussuhde, jossa kokeneempi mentori ohjaa kokemattomamapaa aktoria työhön, elämään tai ylipäätään ihmisenä kasvamiseen liittyvissä asioissa. Nykyään ei uskota niinkään mestari - kisälli -suhteeseen vaan dialogiseen vertaissuhteeseen, jossa kumpikin osapuoli on sekä antavana että saavana osapuolena.

Hyvä aktori 1) on oma itsensä, 2) ottaa vastuun oppimisestaan, 3) ilmaisee arvostavansa mentoria, mutta ei nosta tätä jalustalle, 4) osaa kyseenalaistaa, olla kriittinen ja antaa palautetta niin, että kummankaan ei tarvitse puolustautua tai tuntea itseään uhatuksi, 5) tuo esille omia ideoitaan sekä 6) on avoin keskustelija, joka tuo esiin myös tilanteiden herättämiä tuntemuksia.
Hyvä mentori puolestaan 1) on oma itsensä, eikä esitä jotain mitä ei ole, 2) ei panttaa tietojaan ja osaamistaan, 3) haluaa itsekin oppia uutta, 4) osaa astua sivuun ja kuunnella, 5) on kärsivällinen, 6) ei ryhdy terapeutiksi, pomoksi tai kaikkitietäväksi ja 7) ei kaada omia harmejaan aktorin niskaan.

Siinähän se on sanottu: toimivan parisuhteen periaatteet. Vertaismentoroinnissa kumpikin on siis mentori ja aktori eli molemmat ominaisuudet pitäisi löytyä kummastakin osapuolesta. 

Haastetta siis riittää, mutta onpahan päämäärä, johon pyrkiä.

Parisuhteeseen liitetään yleensä myös rakkaus. Ainakin alkuvaiheessa, sanovat kyynisimmät.

Mitä se rakkaus oikein on?

Siitä ei olla ihan yksimielisiä. 

Kiinnostavan näkökulman tarjoaa klassikko, psykoanalyytikko Erich Frommin teoksessaan Rakkauden vaikea taito. Hänen mukaansa rakkaus on itsenäisten, riippumattomien, yksilöllisyytensä säilyttävien ihmisten yhteyttä. Rakkaus on ensisijassa antamista, ei vastaanottamista. Rakkaudessa on kysymys rakkauden kohteen elämän ja kasvun aktiivisesta huolenpidosta.

Kunnioitus on olennainen osa rakastamista. Frommin mukaan se on kykyä nähdä toinen ihminen sellaisena kuin hän todellisuudessa on ja ottaa huomioon tämän omalaatuisuus.

”Kunnioitus merkitsee huolehtimista siitä, että toinen ihminen saa kasvaa ja kehittyä omaan suuntaansa.”

Sekä vertaismentoronnin että rakkauteen perustuvan parisuhteen ideana voisi olla siis kumppanin tukeminen tämän kasvussa omanlaisenaan ihmisenä.  

Se ero mentorinnissa ja parisuhteessa taitaa kuitenkin olla, että vain jälkimmäisen keinovalikoimaan kuuluu kokemuksellinen iho-oppiminen.

Päivähuone hotellista

Edelliset opinnäytteeni olen tehnyt yksinäni, tutkijayhteisöjen ulkopuolella, koska en ole ollut yliopiston palkkalistoilla kuin joskus 1980-luvun puolivälissä tuntiassarina. Hyvinhän ne ovat syntyneet, varsinkin viimeksi tekemäni kirjallisuustieteen väitös (2006) ja aikuiskasvatustieteen gradu (2015), kun olen ymmärtänyt irrottautua palkkatyöstä kokopäiväiseksi opiskelijaksi.

Tänään sain kuitenkin todellisen ahaa-elämyksen, kun projektipäällikkö Esa Vuorenmaa esitteli Seinäjoen yliopistokeskuksen toimintaa, tutkimusta ja tutkijahotellin. Viimeistään iltapäivän kahvipöydässä ymmärsin tutkijayhteisön innostavan ja kannustavan merkityksen. 

Ja mikä parasta, olin niiden onnellisten joukossa, jotka saivat neljäksi kuukaudeksi ilmaisen työskentelytilan tutkijahotellista. Aika alkoi tänään ja päättyy maaliskuun lopussa. Jaan huoneeni kahden muun väitöskirjan tekijän kanssa.

Oma tutkijan nurkkaukseni seuraavat neljä kuukautta

Seinäjoella ei ole yliopistoa, mutta yliopistokeskuksessa on edustettuja viisi eri yliopistoa ja samalla kampuksella toimii myös ammattikorkeakoulu.

Yliopistokeskuksen tutkimustyö on monitieteistä. Neljä keskeistä osaamisaluetta ovat 

• kestävät ruokaratkaisut
• älykkäät ja energiatehokkaat järjestelmät
• hyvinvointi ja luovat yksilöt sekä yhteisöt
• yrittäjyys, uudet liiketoimintakonseptit ja palveluinnovaatiot.

Tutkijahotelliin pääsee tohtorivaiheen jatko-opiskelija, mutta myös gradun tekijät voivat saada tuolin, pöydän, nettiyhteyden ja yhteisön edut. Hakijalta edellytetään asumista Etelä-Pohjanmaalla ja kokopäiväistä tutkimuksen tekoa vähintään kolmena päivänä viikossa. Tutkimuksen olisi myös syytä liittyä biotalouteen, Etelä-Pohjanmaahan, E-P:n elinkeinoelämään, kulttuuriin tai alueeseen tai yliopistokeskuksen painopistealueisiin.

Tutkijahotellissa on todella monen alan ja aiheen tutkijoita. Mutta jo päivän pikaisella tutustumisella tuntuu siltä, että yllättävän paljon löytyy kosketuskohtia ja yhteisiä puheenaiheita. Tutkimukselle on varmasti eduksi, että yhteisö on monitieteinen.

Toivottavasti myös yhteisölle on eduksi, että mukana on yksi aikuiskasvatustieteilijä Lapin yliopistosta.

Olosuhteet ovat siis kunnossa. Ensi kerralla kerron, mitä tutkimuksessani on tapahtunut.